Kupari työmaa läjässä :) Toi oli sitä peltisepän glamouria ;)

Pinkki pukee aina

Kylläpä kupari kiiltää kauniisti :)

Tyhmä,kun kesä taas meni, mutta enköhän mä taistele tämänkin talven

Siis APUA!  Enkö mä oikeesti ole kirjottanu mitään näin pitkään aikaan?? No en sit näköjään... Kesä oli kyllä niin paljo täynnä vaikka ja mitä. Harmmittaa vaan valokuvien  puöesta, ku niitä tuli liian vähän otettua :/ Kesätuli touhuttuu aikalailla  ihan tässä stdissa ja nyt sitte viimeset parikuukautta sain mennä hyrylään tekee omakotitalon kattoa. Se hyrylän työmaa oli varsin mukavaa vaihtelua , kun oon aina vaan täällä helsingin hälinässä kerrostalotyömailla. Tältä kesältä mieleenpainuvin muisto varmasti on, kuin sain kunnian mennä tekemään ihan ihka oikeeta kuparityömaata tonne albertin kadulle. Se se oli vasta hienoo hommaa... Sanoin pomollenikin, että minusta tuo kuparihomman on peltisepälle melko glamouria ;) Ja onhan se vaan niin hemmetin kaunista :) Se kuparihomma mua oikeestaan jännitti aivan mielettömästi, just siks koska se kupari on kuitenkin sen verran arvokasta, että tiesin ettei tyrimis varoja hirveesti ole.. En mä kyllä mitään tyrinykkään siellä onneks.. Siitä albertin työmaasta laitan pari kuvaakin. Töistäkään en pitänyt, kuin viikon loman ja silloin kävin tekemässä lapsieni kanssa reissun ouluun sisarruksiani moikkaamaan. Se olikin aivan hemmetin hyvä reissu. Mulla on muuten maailman paras isosisko , harmi vaan et se on siellä niin kaukana  <3 Tuo Hyrylän okt työmaa oli siitä erillainen, että siellä tuli tehtyä purku, pohjatyöt ja pellitykset kaikkineen mun pomon kanssa kahdestaan..  Eilen saatiin juuri se työmaa valmiiksi ja ensiviikolla jatkuu taas täällä stdin päässä. En tiiä sit et mikähän syys väsymys sitä itelle oikeen tossa iski, kun suoraan sanottuna oli pieni kausi etten todellakaan saanu yhtään mitään näkyvää aikaseks hetkeen.. Suoraan sanottuna se mun aikaansaamattomuus tuli niin selkeesti näkyville työmaalla, että siitä tehtiin ihan läppää ja kyllä itteeki oikeen hävettää jälkikäteen.. Oli päiviä siinä, että pomoni hakkas jotain alipaine kartioita hikihatussa ja touhus miljoonaa hommaa yhtä aikaa ja minä seisoskelen kaikessa rauhassa vieressä ja kerron niitä omia tarinoita, kunnes kuulin aina välillä Tonyn suusta lauseen "Joo ei mitää kerro vaan ihan kaikessa rauhassa niitä juttuja, nii kyl mä tästä hodan nää työhommat" Ja yhtenä päivänä, kun purettii toista puolta lapetta ja irroteltiin vanhaa profiilipeltiä, minä siellä harjalla ja mun pomo just tää Tony oli siellä alempaa, niiku lähempän reunaa. Se pelti oli jotenki vähän märkää ja liukasta nii Tony liukastu jiiriin ja tipahti sieltä, mut onneks just siinä kohti sattu olee teline, nii et se meni siihe telineelle. Kyllä mua hävetti , kun se kampes siitä teelineeltä katolle, pyyhkäs polvia, tuijotti mua vähän aikaa ihan hiljaa ja sano sit et " Sä oot Meiju hemmetin hyvä työkaveri ja sun kans on hiton kiva tehdä hommia, ku hyvää juttuu tulee aina, mut siinä mieles sä oot pikkusen huolestuttava, ku kaveri tippuu katolta, nii sä vaan kaikes rauhas ruuvailet kateruuvii irti ja isket tarinaa tulemaan siellä, etkä reagoi mitenkään" Siis oikeesti! Kyllä mua hävetti ja paljon,... miten ihminen voi olla edes noin ajatuksissaan ettei reagoi siihen ryminään.. Pikkusen me ollaan naurettu sitä tilannetta :D Onneks mun syysväsymys alkaa olla ohi.. Mä oon muuten alottanu tässä tulevan talven piristykseksi uuden kuntosali harrastuksen.. Käyn siellä noin 5krt viikossa. Se ei oo kyllä alkanu millään lailla mallikkaasti. Se on semmonen 24/7 auki oleva sali. No minä menin sinne viime sunnuntaina aikasin aamulla ja pois lähtiessä huomasin että mulla on mun säilytyslokeron munalukon avaimet siellä lokerossa ja lokero lukossa, eikä koko paikassa ketään työntekijää koska oli sunnuntai. Pari jätkää siellä oli  kuitenkin. Hädissäni soitin himaan, että tovat mulle rautasahan sinne, jotta saan lukon paskaks. Onneksi sinne tuli naapurin ville joka bongasi seinältä päivystys numeron josta  virkailija kertoi missä voimapihdit sijaitsee.. Ilman naapuria olisin venaillu sitä rautasahaa ja varmaan joku olis siellä mulle poliisinki hälyttäny :D Tiistaina menin aamulla ennen töitä ja pakkasin kaikki kamani viimesenpäälle. Kaikki muut mahtu reppuuni, paitsi aamupuuro purkkini joten kannoin purkin kädessä. Purkin pohjalla oli halkeama ja kun puristin purkkia, niin se halkeama oli jotenki auennu ja mun aamupuurot oli valinnu koko matkan sinne tielle :/ Siis hitto mun ilme varmaan kun menin pukkariin, kaivoin lusika ja avaan puuro rasia. Tyhjähän se oli hitto vieköön! :D Noo tekevälle sattuu, huomenna on taas sali vs meiju. Ainii muuten nyt kun tuun taas stadiin töihin niin pääsen esittelee mun uuden hienon kypärä.. veikkaan et ei oo nii siistii kellään. Paukkumaalilla vedetty aivan kirkkaan pinkiksi ;) Sitten vielä tässä viimeisenä, ennen nukkumaan menos voisin kertoo, tai meinasin etten kehtaa, mut oon harkinnu tässä alan vaihtoa.. Niin tyhmältä, kun se kuulostaakin, mut nyt kun nää ekat kylmät on taas tullut, niin muistankin, et kuinka sairaalta toi talvi tuntuu mulle.. ja sillon kun on överi jäässä, niin oon myös töissä melko toimeeton :/ Sinänsä harmittaa, kun muuten pidän töstäni edelleem aivan mielettömästi ja taas on tullu niitä hyviä onnistumisen fiiliksiä.. Mutta mutta.. Lumimyräkät ja siras pakkanen ja stadissa tuulinen meri ilmasto, niin mä en oikeesti tiedä et onko minusta siihen... :( Meillä töissä vanhempi seppä, tai itseasiassa pomoni faija ja kaikkien kattojen armoton sankariseppä Markku Franzen oli vakaasti sitä mieltä, et viillaa vaam alle, niin kyllä mä siellä pärjään.. Nii i, en tiiä sitten.... Nyt lopettelen tältä illalta taas, laitan viellä kyllä muutaman kuvan :)

KIVAA KUN ON KESÄ :)

Nonnii,, sainhan mä aikaseksi kirjautua kirjottamaan pientä tekstiä.. Jostain syystä oon taas ollu niin aikaansaamaton tän blogin kanssa, vaikka muuten on ollu mieli virkeä ja motivaatio kohdillaan. Kiireitä on vaan piisannu ja iltasin nuo mun pikkuset vie ajan melko hyvin :) Eräs nuorimies otti minuun yhteyttä kiinnostuneena peltisepän työstä ja lupasin hänelle, että kun seuraavaksi kirjoitan blogia, nii laitan yksityiskohtaisia kuvia pellin muokkaantumisesta. Elikkä esimerkiksi keskeneräsestä lotokasta valmiiseesn, tai lyomättömistä rypyistä kaarisaumoihin, kattolyhdyistä ja vähän kaikesta.  Noh sama pää kesät talvet, eli arvattakoon olenko mä muistanu näitä valokuvata... No en :/ Mutta lupaan varmasti lähitulevaisuudessa korjata vahingon... :) On kivaa, kun on tullut kesä :) Jotenki kun on valoisaa, nii tuntuu, että oppimiskyky on puolet parempi... Tai ainaki kuulen työmaalla vähemmän mun pomon ääntä joka hyväntahtoisesti huutaa jostain et " Meiju! mitä ihmettä sä teet.. nyt pliis lopeta.. nyt älä tee mitää jooko? :D Noita lauseita en oo vähään aikaan kuullu, vaikka ne itteään huvittaaki, mut minkäs teet, jos oot innostunu tekemään :D  On kivaa, kun on vaihtelua ollut viime aikoina.. Töölöstä maaseudun rauhaan. Kerrostalo työmaiden välillä ristinummelle hirsitönön kattoa sepitettiin ja sit taas Stadissa kerrostalotyömaiden hälinään.. Musta tuntuu hyvältä, kun oon huomannu et muhun on uskottu enemmän ja annettu vapaampia käsiä. Semmonen tuo aina itseluottamustakin.. Meillä oli viimeviikolla virkistyspäivä ja siellä mun pomo Sami kertoi mulle, että kuinka nollapisteestä ja osaamisesta se on  tuon firman aikoinaan pistäny pystyyn ja miten he lähtivät piipunpellitystä opettelemaan, oli niin mieleen painuva tarina, että se toi jotenki hassulla tavalla lisää itseluottamusta minuun itseenikin :) Aurinkoisen leppoisia kesä tervehdyksiä käikille, mukavia pöäiviä ja positiivista mieltä :) Niin ja varmasti laitan niitä lupaamiani kuvia tänne.. Kiitos kärsivällisyydestä.

AMMATIN PARHAAT PUOLET

Tässä artikkelissa olisi tarkoitus kertoa ammattini parhaista puolista ja niitähän riittää vaikka loputtomiin. Ajattelin lisätä heti vähän vastapainoa, kun aloitin blogini kertomisen huonoista sääolosuhteista ja alku vaikeudesta. Tosiaan se miksi olen täysin itseni menettänyt noille konesaumakatoille on se käsittämätön ja arvokas käsityö. Se kertakaikkiaan on vaa uskomatonta, kuinka laajoja ja monimuotoisia kattoja tehdään täysin käsityönä. Myös oma mieleni viihtyy hyvin korkeilla kattoilla kaukana katujen kiireestä ja hälinästä. Sen lisäksi, että konesaumakattojen sepittäminen on mielenkiintoista käsityötä, niin luulenpa, että myös jatkuvaa itsensä kehittämistä. Se todennköisesti on varma, että vaikka olisin 20 vuotta kattoja sepittänyt, nii eteen tuskin koskaan tulee kahta samanlaista. Itse ainakin nautin kun yksikään päivä ei ole samanlainen. Maisema vaihtuu työmaiden mukana ja jokainen työmaa on uusi haaste. Työn fyysisyys on myös ehdoton plussa. Kuten mainitsin työ on melkosen raskasta ja fyysistä, niin luulempa, että jokusen kuntosalikortin tässä säästää ;) Hehkutuksiani sen enempää säästämättä voin sanoa, että olen onnekas nainen, kun löysin Tuusulan Prosteelin ja nämä avarakatseiset pomoni Sami Eemola ja Tony fanzen palkkasivat minut ammattitaitoiseen tiimiinsä naisen pärjäämistä epäilemättä. Voisimpa väittää, että parasta työpaikassani nimenomaan on se miesten erinomainen ammattitaito ja osaaminen josta olen kunnialla saanut ottaa oppia. Myös jokaisesta päivästä hyvän tekee yrityksen sisällä oleva mahtava ilmapiiri ja mieletön tekemisen meininki.Olen nyt enimmäkseni työskennellyt yrityksen toisen omistajan Tonyn  kanssa ja mieleeni on positiivisena kuvana jäänyt miehen suorapuheinen tyyli ja suoraselkäisyys, kun myös tunne, että työntekijän hyvinvoinnista välitetään. Paljon on myös tullut tilanteita, että jos jälki ei ole miellyttävää, sitä opetellaan niin pitkään kunnes se on erinomaista. Niinhän sitä oppii ihminen virheistä. Toisaalta kukaan ei ole seppä syntyessään, paitsi seppä :) Ja itse taidan olla sen verran kunnianhimoinen sepän alku, että huomaan joka viikko sen, että mitä enemmän opin uutta sitä enemmän ns. nälkä kasvaa syödessä. Mulla jäikin eräs Tonyn lause mieleen jonka hän talvella eräässä tilanteessa sanoi minulle. "Asioista ei aina pidä löytää ongelmia, vaan etsitään vaikeisiin tilanteisiin ratkaisuja"  Nykyään hoen tätä samaa omille lapsilleni, mutta myös hiljaa mielessä itsellenikin välillä töissä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mulla on käyny enemmän kuin huvä tsägä, kun olen  päässyt mukaan Tonyn ja Samin tehotiimiin. Siinä on sepät joidenka asenne on vertaansa vaille :)

                      AJATUKSIA ENSIMMÄISELTÄ TALVELTA



Siitä se  peltisepän ura Tuusulan ProSteelissa lähti marraskuussa 2012 . Ensimmäinen talvi tulossa ja jännittii taas jälleen aivan kauheasti. Aloitin viellä vaikealla ja monimuotoisella työmaalla simonkadulla. Jo ensimmäisellä viikolla tuli ajatus, että näinköhän mä tuun näiden kanssa pärjäämään vai mitähän tässäkin loppupeleissä käy. Huomasin, että vauhti oli kova, äijät oli niin kovia ammatti seppiä ja käden jälki tinkimätöntä. No sanotaanko näin, että omasta mielestä alku olikin aika hankalaa.. Sutta tuli jatkuvasti ja kaikki tuntui jotenki niin vaikealta. Mutta aina takaraivossa oli ajatus ,että sitähän mä olen hakenu, nimittäin niitä haasteita, jotka on tehty voitettavaksi. Tylsäähän siinä tulisi jos kaikki olisi aina helppoa ja tasasen paksua. Talvi tuli kovaa vauhtia ja pakkasetki alkoi paukkua. Senhän arvaat mikä kylmyys voi olla, kun kovimmat pakkaset oli päällä ja työmaa oli tietysti korkealla  helsingin keskustassa ja meri ilmasto. Tähän aikaan alkoi  pinnakin kiristymään.. Hommia tehtiin säällä, kuin säällä. Liikkuminen oli hankalaa, kun kerros lunta katon päällä teki pellistä todella liukasta. Välillä se kylmyys meni niin yli, että vedin punnerruksia katolla jalat jalkaränniä vasten, että veri kiertää kehossa. Tällöin kirosin mielessä ja paljon. Välillä mietin, että mitä hittoa mä teen täällä ja ajattelin, että kyllä mun varmaan täytyy jonkun sortin hullu olla, kun olen täällä omasta vapaasta tahdosta ja voin viellä kirkkain silmin väittää, että oikeesti mä tykkään tästä.  Koskaan en ääneen valittanut, koska ajattelin, että ainoana naisena on parempi pitää suu kiinni ettei muille tule fiilistä, että taas toi akka valittaa.. Jälkeen päin olen tästä pomojen kanssa nauranut. Tosin talvi aikaan en tainnut olla ainoa jolla se pinna kiristy.. Epävarmuuteni alalla pärjäämisestä kruunasi viellä, kun mulla ja toisella nuorella sepällä tilanteet kärjistyi huomattavaksi riidaksi. Sinä aamuna huusin, heitin työkalut hissiin, tulin kotiin itkemään ja melkein tein päätöksen, että tämä ura loppui nyt tähän. Taas alitajunnassa koputti ajatus että enhän mä ole mikään luovuttaja, ei aina voi juosta karkuun kun tulee ongelmia. Mietin että tää kortti katotaan nyt loppuun asti ja talven yli mennään vaikka väkisin :) Sain kuitenkin sovittua riidan tämän nuoren miehen kanssa ja tänä päivänä mä oon ollu tosi otettu tän kyseisen sepän rauhallisesta ja hyvästä opetus tyylistä.Tosin tämä seppä on kyllä nuoreen ikäänsä nähden aivan mielettömän hyvä seppä, ihan huippu. Eipä siinä... Talvi, kun alkoi siirtyä eteenpäin tuli toinen vaihe tillalle, nimittäin se loska aika tietenkin. Aamusta iltaan sai vaatteet läpimärkänä rämpiä menemään. Ja kaiken näiden lisäksi että ensimmäinen talvi katolla oli raskasta sääolosuhteiden vuoksi, niin ennen kaikkea työ on myös erittäin raskasta ja fyysistä muutenkin. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen vuosi oli eräänlainen selviytyminen, josta selviydyttiin :) Siinä tuli taas pikkuisen ajatuksia talvelta ja voin sanoo, että kyllä nyt on helppo hymyillä, kun pimeyden ja kuun sijasta taivaalla näkyy aurinko ja kylmyyden sijasta alkaa säät suosimaan seppää..  Seuraavana voisin taas lisätä muutaman kuvan ja kertoa vaikka ammatin parhaitapuolia.

Terve! Olen 24 vuotias Kattopeltiseppä ja kahden lapsen äiti helsingistä. Blogini kertoo intohimostani konesaumakattoihin ja samalla jaan ajatuksiani ja kokemuksiani naisena äijien hommissa :) Mukavaa, kun tulit vierailemaan blogissani. Toivottavasti viihdyt.

No niin.. ensimmäiset tekstit on näemmä yllättävän vaikeaa aloittaa ja saada koottua ajatuksia järkeviksi lauseiksi, mutta enköhän mä jotain saa aikaan :) Ensinnäkin ajatukseni blogiini sain, kun ihmiset ovat hämmästelleet ammatin valintaani. Lähes viikoittain kuulen lauseen että "eipä taida suomessa kattopeltiseppä naisia juuri ollakkaan" Niin en tiedä sitten, sitäpä olen alkanut itsekkin miettiä. Näin pähkinänkuoressa voisin kertoa mistä kaikki lähti. Aikanaan olin isäni yrityksessä kiinteistöhoitajana, kun minulla eräänä kesänä sattui koneella ajaessani onnettomuus. Tästä onnettomuudesta muutama vuosi eteenpäin olin muuttanut mäntsälään ja mäntsälässä aloitin varastohommat. Eräänä kertana törmäsin mäntsälässä tuntemattomaan mieheen, joka tuli kysymään minulta, että olinko parivuotta sitten ajanut koneella onnettomuuden pasilassa. No tämä kyseinen mies oli entinen ambulanssi kuski joka oli hälyytetty paikelle onnettomuudessani ja nykyisin hänellä oli huopakatto yritys. Siinä aikamme rupateltua rohkenin kysäistä kesäksi apumiehen töitä, koska varastotyö ei kertakaikkiaan tuntunut hyvältä. Niinhän siinä kävi, että siitä se kattoura lähti ja sille tielle on jääty. Aikani pikimiesten joukossa huoparuullaa potkiessa, huomasin eräänä päivänä keskeneräisen peltikattotyömaan. Ihmeissäni kattelin, että kyllä se todella on käsityötä ja sinä päivänä mietin, että tosta tulee viellä joskus mun unelma ammatti. Siitä päivästä toki meni reilut kaksi vuotta kerätä rohkeutta hakeutua alalle. Ymmärtääkseni silloin kattopeltisepän kouluja ei suomessa ollut, nykyään on kuulemma turussa. Toisen lapsen synnyttyä olin jo muuttanut takaisin helsinkiin ja äitiyslomallani huomasin netistä, että setlementtisäätiö järjesti kattopeltisepän kurssin. Sen enempää miettimättä otin puhelimen käteen ja ilmoitin itseni kurssille. Kurssi oli jo ehtinyt alkaa joten pääsin mukaan kesken kurssin. Sielläkin mulle sanottiin ensin, että "no voithan sä tulla kokeilemaan että kuinka pärjäät, kun kerta huopahommissakin olet ollut". Kurssin viimesenä päivänä kouluttaja 73 vuotias mies sanoi mulle että "pitkään ikään mennessä olen aina ollut sitä mieltä, että tämä on miesten hommaa ja tässä ne ei naiset pärjäisi, mutta viellä tähän ikään mennessä olen sen käsityksen muuttanut kurssin aikana täysin. Meiju mä tiedän, että sinä tulet pärjäämään työelämässä".
Niimpä niin... Kurssin jälkeen työskentelin peltisepän oppipoikana (tyttönä) eräässä firmassa puolivuotta  helsingin katoilla kerrostalotyömailla. Voi sitä ensimmäistä päivää, minkä rohkeuden sitä vaan sai kummasti kerättyä, kun tilanne oli se, että aloitin täysin uudessa työssä, ammattitaidottamana, ainoana naisena ja ainoana suomalaisena viiden vironmiehen kanssa joista yksi puhui pikksen suomea. No hemmetti! sehän meni yllättävän hyvin, kielimuureista huolimatta. Toki piirtämällä pärjättiin myös aika pitkälle :) Puolen vuoden jälkeen irtisanouduin, kun päätin hakeutua toiseen firmaan töihin. Hain peltisepäksi Tuusulan Prosteeliin ja tänä päivänä työskentelen tässä kyseisessä pääkaupunkiseudun johtavimmassa peltisepänfirmassa ja olen enemmän, kuin tyytyväinen. Tässä oli vähän nyt tiivistettynä. Seuraavaksi ajattelin lisätä muutaman kuvan ja sitten voisin kertoa vähän viikkojen ajatuksista ja meneillään olevista projekteista.