Terve! Olen 24 vuotias Kattopeltiseppä ja kahden lapsen äiti helsingistä. Blogini kertoo intohimostani konesaumakattoihin ja samalla jaan ajatuksiani ja kokemuksiani naisena äijien hommissa :) Mukavaa, kun tulit vierailemaan blogissani. Toivottavasti viihdyt.

No niin.. ensimmäiset tekstit on näemmä yllättävän vaikeaa aloittaa ja saada koottua ajatuksia järkeviksi lauseiksi, mutta enköhän mä jotain saa aikaan :) Ensinnäkin ajatukseni blogiini sain, kun ihmiset ovat hämmästelleet ammatin valintaani. Lähes viikoittain kuulen lauseen että "eipä taida suomessa kattopeltiseppä naisia juuri ollakkaan" Niin en tiedä sitten, sitäpä olen alkanut itsekkin miettiä. Näin pähkinänkuoressa voisin kertoa mistä kaikki lähti. Aikanaan olin isäni yrityksessä kiinteistöhoitajana, kun minulla eräänä kesänä sattui koneella ajaessani onnettomuus. Tästä onnettomuudesta muutama vuosi eteenpäin olin muuttanut mäntsälään ja mäntsälässä aloitin varastohommat. Eräänä kertana törmäsin mäntsälässä tuntemattomaan mieheen, joka tuli kysymään minulta, että olinko parivuotta sitten ajanut koneella onnettomuuden pasilassa. No tämä kyseinen mies oli entinen ambulanssi kuski joka oli hälyytetty paikelle onnettomuudessani ja nykyisin hänellä oli huopakatto yritys. Siinä aikamme rupateltua rohkenin kysäistä kesäksi apumiehen töitä, koska varastotyö ei kertakaikkiaan tuntunut hyvältä. Niinhän siinä kävi, että siitä se kattoura lähti ja sille tielle on jääty. Aikani pikimiesten joukossa huoparuullaa potkiessa, huomasin eräänä päivänä keskeneräisen peltikattotyömaan. Ihmeissäni kattelin, että kyllä se todella on käsityötä ja sinä päivänä mietin, että tosta tulee viellä joskus mun unelma ammatti. Siitä päivästä toki meni reilut kaksi vuotta kerätä rohkeutta hakeutua alalle. Ymmärtääkseni silloin kattopeltisepän kouluja ei suomessa ollut, nykyään on kuulemma turussa. Toisen lapsen synnyttyä olin jo muuttanut takaisin helsinkiin ja äitiyslomallani huomasin netistä, että setlementtisäätiö järjesti kattopeltisepän kurssin. Sen enempää miettimättä otin puhelimen käteen ja ilmoitin itseni kurssille. Kurssi oli jo ehtinyt alkaa joten pääsin mukaan kesken kurssin. Sielläkin mulle sanottiin ensin, että "no voithan sä tulla kokeilemaan että kuinka pärjäät, kun kerta huopahommissakin olet ollut". Kurssin viimesenä päivänä kouluttaja 73 vuotias mies sanoi mulle että "pitkään ikään mennessä olen aina ollut sitä mieltä, että tämä on miesten hommaa ja tässä ne ei naiset pärjäisi, mutta viellä tähän ikään mennessä olen sen käsityksen muuttanut kurssin aikana täysin. Meiju mä tiedän, että sinä tulet pärjäämään työelämässä".
Niimpä niin... Kurssin jälkeen työskentelin peltisepän oppipoikana (tyttönä) eräässä firmassa puolivuotta  helsingin katoilla kerrostalotyömailla. Voi sitä ensimmäistä päivää, minkä rohkeuden sitä vaan sai kummasti kerättyä, kun tilanne oli se, että aloitin täysin uudessa työssä, ammattitaidottamana, ainoana naisena ja ainoana suomalaisena viiden vironmiehen kanssa joista yksi puhui pikksen suomea. No hemmetti! sehän meni yllättävän hyvin, kielimuureista huolimatta. Toki piirtämällä pärjättiin myös aika pitkälle :) Puolen vuoden jälkeen irtisanouduin, kun päätin hakeutua toiseen firmaan töihin. Hain peltisepäksi Tuusulan Prosteeliin ja tänä päivänä työskentelen tässä kyseisessä pääkaupunkiseudun johtavimmassa peltisepänfirmassa ja olen enemmän, kuin tyytyväinen. Tässä oli vähän nyt tiivistettynä. Seuraavaksi ajattelin lisätä muutaman kuvan ja sitten voisin kertoa vähän viikkojen ajatuksista ja meneillään olevista projekteista.