AJATUKSIA ENSIMMÄISELTÄ TALVELTA



Siitä se  peltisepän ura Tuusulan ProSteelissa lähti marraskuussa 2012 . Ensimmäinen talvi tulossa ja jännittii taas jälleen aivan kauheasti. Aloitin viellä vaikealla ja monimuotoisella työmaalla simonkadulla. Jo ensimmäisellä viikolla tuli ajatus, että näinköhän mä tuun näiden kanssa pärjäämään vai mitähän tässäkin loppupeleissä käy. Huomasin, että vauhti oli kova, äijät oli niin kovia ammatti seppiä ja käden jälki tinkimätöntä. No sanotaanko näin, että omasta mielestä alku olikin aika hankalaa.. Sutta tuli jatkuvasti ja kaikki tuntui jotenki niin vaikealta. Mutta aina takaraivossa oli ajatus ,että sitähän mä olen hakenu, nimittäin niitä haasteita, jotka on tehty voitettavaksi. Tylsäähän siinä tulisi jos kaikki olisi aina helppoa ja tasasen paksua. Talvi tuli kovaa vauhtia ja pakkasetki alkoi paukkua. Senhän arvaat mikä kylmyys voi olla, kun kovimmat pakkaset oli päällä ja työmaa oli tietysti korkealla  helsingin keskustassa ja meri ilmasto. Tähän aikaan alkoi  pinnakin kiristymään.. Hommia tehtiin säällä, kuin säällä. Liikkuminen oli hankalaa, kun kerros lunta katon päällä teki pellistä todella liukasta. Välillä se kylmyys meni niin yli, että vedin punnerruksia katolla jalat jalkaränniä vasten, että veri kiertää kehossa. Tällöin kirosin mielessä ja paljon. Välillä mietin, että mitä hittoa mä teen täällä ja ajattelin, että kyllä mun varmaan täytyy jonkun sortin hullu olla, kun olen täällä omasta vapaasta tahdosta ja voin viellä kirkkain silmin väittää, että oikeesti mä tykkään tästä.  Koskaan en ääneen valittanut, koska ajattelin, että ainoana naisena on parempi pitää suu kiinni ettei muille tule fiilistä, että taas toi akka valittaa.. Jälkeen päin olen tästä pomojen kanssa nauranut. Tosin talvi aikaan en tainnut olla ainoa jolla se pinna kiristy.. Epävarmuuteni alalla pärjäämisestä kruunasi viellä, kun mulla ja toisella nuorella sepällä tilanteet kärjistyi huomattavaksi riidaksi. Sinä aamuna huusin, heitin työkalut hissiin, tulin kotiin itkemään ja melkein tein päätöksen, että tämä ura loppui nyt tähän. Taas alitajunnassa koputti ajatus että enhän mä ole mikään luovuttaja, ei aina voi juosta karkuun kun tulee ongelmia. Mietin että tää kortti katotaan nyt loppuun asti ja talven yli mennään vaikka väkisin :) Sain kuitenkin sovittua riidan tämän nuoren miehen kanssa ja tänä päivänä mä oon ollu tosi otettu tän kyseisen sepän rauhallisesta ja hyvästä opetus tyylistä.Tosin tämä seppä on kyllä nuoreen ikäänsä nähden aivan mielettömän hyvä seppä, ihan huippu. Eipä siinä... Talvi, kun alkoi siirtyä eteenpäin tuli toinen vaihe tillalle, nimittäin se loska aika tietenkin. Aamusta iltaan sai vaatteet läpimärkänä rämpiä menemään. Ja kaiken näiden lisäksi että ensimmäinen talvi katolla oli raskasta sääolosuhteiden vuoksi, niin ennen kaikkea työ on myös erittäin raskasta ja fyysistä muutenkin. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen vuosi oli eräänlainen selviytyminen, josta selviydyttiin :) Siinä tuli taas pikkuisen ajatuksia talvelta ja voin sanoo, että kyllä nyt on helppo hymyillä, kun pimeyden ja kuun sijasta taivaalla näkyy aurinko ja kylmyyden sijasta alkaa säät suosimaan seppää..  Seuraavana voisin taas lisätä muutaman kuvan ja kertoa vaikka ammatin parhaitapuolia.